Usein eläinrakkaat ihmiset mieltävät itsensä joko enemmän koira- tai kissaihmisiksi, ja molempiin tyyppeihin liitetään helposti myös tiettyjä mielikuvia. Osa kuitenkin myöntää pitävänsä molemmista yhtä paljon. Se, sopiiko sinulle lemmikiksi paremmin koira vai kissa riippuu monesta asiasta, joista esittelemme osan tässä artikkelissa.
Kaipaatko lenkkikaveria?
Jos kaipaat itsellesi lenkkikaveria, on koira sinulle kissaa sopivampi vaihtoehto. Kissaakin voi toki ulkoiluttaa valjaissa, mutta se ei yleensä opi koiran tavoin kävelemään ihmisen haluamaan suuntaan. Kissaa talutettaessa kissa johtaa menoa, kun taas koiraa ulkoilutettaessa ihminen on lauman johtaja. Myös koiran kohdalla tulee valita koirarotu, joka vastaa sinun lenkkeilytottumuksiasi ja -tarpeitasi.
Haluatko itsellesi itsenäisen lemmikin?
Jo koiran- ja kissanpennut eroavat toisistaan itsenäisyyden osalta. Kun kissanpentu tulee taloon, osaa se yleensä käydä hiekkalaatikolla, sillä kissaemo on opettanut pennulle tämän taidon. Sen sijaan koiranpennun tutustuminen ja sopeutuminen uuteen kotiin aloitetaan yleensä siisteyskasvatuksella. Myös myöhemmässä vaiheessa kissa on koiraa itsenäisempi lemmikkieläin jo siitäkin syystä, että kissa käy asioillaan kotoa löytyvässä hiekka-astiassa, mutta koiranomistajan on kiirehdittävä töistä kotiin ulkoiluttamaan koira, jotta se pääsee tarpeilleen. Monet kokevatkin, että kissa on koiraa helpompi lemmikki ja että kissa soveltuu sellaisellekin omistajalle, jolla ei ole käytettävissä lemmikinhoitoon aivan niin paljon aikaa kuin koiranomistajalla.
Haluatko opettaa lemmikillesi temppuja?
Jos haluat lemmikin, joka tottelee sinua ja jolle voit opettaa monia erilaisia temppuja, on koira yleensä kissaa sopivampi lemmikki. Usein sanotaankin, että koira on ihmisen palvelija, mutta ihminen on kissan palvelija. Myös tämä lausahdus kuvaa kissan itsenäistä käytöstä. Kissallekin voi toki opettaa joitakin temppuja, mutta se ei yleensä tottele ihmistä yhtä nöyrästi kuin peruskoulutettu koira. Kissa yleensä tottelee, jos sitä itseään huvittaa tai jos se kokee hyötyvänsä tottelevaisuudesta.
Koiran kouluttaminen on hauskaa puuhaa, mutta on myös hyvä muistaa, että jokainen koira tarvitsee vähintään peruskoulutuksen, jotta siitä tulisi yhteiskuntakelpoinen koirakaveri. Koiran tulee tottua liikkumaan niin ihmisten kuin toisten lemmikkienkin parissa. Kissanomistaja pääsee tässäkin helpommalla, sillä kissan kohdalla riittää, että se on kesy ja tulee toimeen perhepiirissä.